kuka on tänään rakkausvahtina, rakkausvahdit  

eivät saa meitä kiinni 

maljakimara huulille vaikertaville nostetaan syntiset pisarat rikotaan kristalliset lasit


olisit edes hiljaa sanonut

näkemiin tai hyvästit 

tämä yö on lyhyt korvaamaan aikaa

et voi enää vakuuttaa sanojasi oikeaksi, sillä olet vaihtanut toiseen

ei auta odotus, eikä kuiskaus

en jaksa enää odottaa hiljaa

ja toistaa lausetta lyhyttä, sitä samaa, tämä yö on lyhyt korvaa aika on kylmä, tässä olen


vartaloni kiitämässä

olisinpa taivaalla tuo valkea viiva

etsimässä uutta kotia, vai he palaavatko vain, kotiinsa

pakenevat syksyä, erämaata

lentävät kohti aamuvaloa, syksyn valo on erityistä se haalenee, laskeutuu kohti talvea

ei ihminen erota taivaan viivoja, ei ihminen osaa mitata taivaalta suuntaa, vain tähdistä

silloin kun minä menen taivaalle jää kaaos ohi lipuva valkea lautta

minä lähden jos haluan

värit ovat nousseet puun oksiin, ja alas viikkomme liikkuivat ja hetken olimme me ja sunnuntaina syntyi sana ja me katosimme

otin uutta suuntaa

vaikka kivellä kätesi kiellän ja veden alle olemattomuuteen vajoaisin ja jalkojeni alla pakeneva jää vetäisi minut alas syvyyksiin

kivellä kätesi kiellän

pakota tottelemaan, rajalla kuiskaat tulisit hänen luotaan pois, harmauteen

minut täytyy kadottaa

heittää mereen

sillalta jokeen tai ohikulkeviin pilviin, hiljaisuus vain jää

jos emme tiedä mikä oli liikaa

vielä hengittävät ihoni turhautuneet hikipisarat vasten kaikkia näitä vaateita

pakota

raukeuden repivä aalto läpi minun kehoni

peittävät metsästysäänet laituirin nokalta äänet kuitenkin karkaavat ulapalle, oksat ovat hautautuneet sammaleeseen

uittopuita ne ovat mustuneita veden paineessa

lähden luokse tuulen rikkojan

hiuksissani on hyvältä tuoksuva seppele, hiukseni ovat taas sekaisin pidän kallioiden kaiuista, maan tuoksusta selkäni alla


annatko anteeksi, armon

vuokseni kuolleen luo

armahduksen hetki, ota kuolleelta puolestani 

otatko sen hetken pois

heikkous ei kanna se pelkää kuolla puolestasi niin kuin mitään ei ois


aina joku eksyy

rakkauden poluille

surun barrikadeille

pihlajankukkien tuoksuun

öisen kesäsateesta kastuneen ruohon viileys herättää

varpaita paleltaa

matkalla ohitan kasvimaan

ja jo puoliksi kypsyneet mansikat

kohta istun yksin 

jokirannan saunan verannalla ja 

poltan yhden tupakan

keuhkoista nouseva savu sekoittuu osaksi aamun usvaa

olen osa maata, osa elämää


heitit paitasi pois, olet paljaana, olet ihana minun oma tuulenkantaja

olet hauras, ihana, minä tuulenkantamana sinun rakkautesi pyhä suojelija

yritin saada sinut ymmärtämään, minä olen tuulen siivut

työni on sekoittaa sinut, enkä malta odottaa kunnes olet valmis ymmärtämään sanoja

hiljaisuuden sanat ovat hauraita

tuulen kuiskaukset ovat kauneus, ohimenevä kosketus

sinitaivas sinä otit minut sisääsi

kuin kuun hyväilemä salainen valo, ane, salaa annettu hymy

sinä saat minut uskomaan hetken herkkyyteen, herkeämättömään rakkauteen

siihen että voin olla tuuli, avoimesti

ja sinä rakastat minua juuri siksi että olen tuuli

etkä sinä halua viedä minun voimaani, kahlita minua tarpeisiisi

tuulenkantajan sanat ovat vain sanoja niiden osa on olla tuuleen lentäneet lehdet kostea penkki ilman istujaa

sinä olet kaunis sinun köytesi jolla vedät minua lähemmäksi on hymysi

sillä saat minut lähelle sinua

sinun kaunis hymysi valloittaa minut, ottaa minut vie valintani ja minä olen sinun mieto tuulesi joka vilvoittaa sinua kesän kuumalla

mieto tuulesi pehmentää leukasi ääriviivan

joutsenen selkäsulat eivät kastu tuulessa 

yön yli vieden viet sinä minut yli veden yli toisten 


nyt on vain erämaa ja kaivo kuivunut

vaikka, keidas oli tämä kerran


kannonnokkaan istumaan käyn

tänäänkin ehdin murehtimaan

poskeeni käteni painan, tuhahdan elämälle tuolle omituisuudelle joka heittää vain ongelmia tielleni

missä olikaan se elämän ilo, josta pitäisi ottaa voimaa, ja minä fantasioin ilosta miksei se tule minun luo, mokomakin ketku - tekee itsestään minulle liian hankalan vaikkei se koskaan parempaa löydä kuin minä, ja se mokoma tietää vielä sen, ja se vielä tietää sen  

tuhahdan kannonokkaan viereen lentävälle talitiaiselle joka tuhahtaa minulle, että minä sinä siinä hänen nokallaan mietin 

ja tiukasti katsoo minua se silmiin ja pyrstöään heiluttaen kehottaa minua ystävällisesti poistumaan pois hänen kannonnokaltaan

tiukasti katselimme siinä toisiamme, kumman kannonnokka tämä olikaan

ja siinä sitten mittailtiin katseitamme

ja jouduin poistumaan hänen kannannokaltaan 

kummalla sitten lie olikaan, linnun aivot

vastustajani oli pieni kooltaan, suuri sielultaan

ja taidoiltaan 

en osaa koskaan lentää niin hyvin kuin hän, ja jouduin nöyrtymään 

kannonnokista kun nokittelimme löysin paikkani hänen nokkansa viereltään, mutta naapureista parhain oli hän

aina jos pihatielle vieras eksyi kannonnokkaan talitiainen tuli laulamaan, paras tähystyspaikka se oli siinä pihassa ja syystä jouduin hänen kannonnokaltaan, siirtymään, ja kaikki aina ihmetteli kuinka konsanaan voin tietää aina pihaan tulijan

metsässä kun oppii kulkemaan

metsän eläimet oppii kulkijan

muut voivat kehua vahtikoirillaan, mutta minulla oli paras ja jopa minä jouduin pois hänen tieltään siirtymään

yhteistyömme oli varsin mutkatonta

aina kun hänen pesäänsä kyy mieluili

hän viereeni lennähti trisp trisp tsirp trsip hoida tuo otus pois, ja minä hoidin

joten olisiko syytä lopettaa linnun aivoista puhuminen, siihen asiaan emme palaa koskaan enää laisinkaan 


riittää hänelle hänen tehokkain piiskansa

kaiken tämän keskellä

sanoin riittää kaikki mikä tuottaa tuskaa

en koskaan tule olemaan sanojesi vastapaino

niiden kaiho

huutamana huutamaan


kuinka voisit muistaa, ei vaimosi ole ystäväsi eikä miehesi ole into


hän haluaa irrottaa otteet

eikä mieti tulevaa tai mitä jää ihon alle

pois raapii vanhan, maalin uuden seinä saa

alla sen on kaihoa muistoa vaikka aika on mennyttä, alla sen on tehtyjä valintoja

eikä onnesi ole valmis yllätyksetöntä totuutta se ei tunne eikä se juokse ketään karkuun

sillä on mennyttä käsissään

olet luovuttanut otteen ottanut irti yhä enemmän, enemmän kuin osasi


unohdus onkin kaipuu joka kohdistuu johonkin, jota ei ollutkaan

ja unelmasi olikin naiviutta - lapsellisuutta, luulit että sinulla olisi vara valita

katumus, tai kuolemasi paikka

olen unohtanut suudelmasi ja miltä ne tuntuivat

ne on unohtunut uni

pilvet ovat unohtaneet sateen, lumen rakeet

halo auringon valo halkeaa kun ei halua pudota taivaalta pisaroina


kesä oli vain hetki ennen elonkorjuuta

oli aika leikata viljaa

pimenevässä illassa vilja lakoaa sateessa

metsäkauriit tulivat


päätin olla valo ja yö oli loppunut 

sinun ei pitäisi hallita minua

sinun pitäisi omistaa aamun hetki minulle, vain minulle, vaikka en omista mitään 

tahdoin ajaa yötä takaa ja pyysin omistakaa metsä minulle, vaikka olen ääntä, koska olen valo jota vain ajoin yöllä takaa olen tuuli joka kulkee metsän läpi ja joskus loppuu, jos valo pysähtyy ja taistelee yötä vastaan

ja yöllä valon kajo on vielä harvinaista, se on sattumaa 

yritän taistella valoa ja yötä vastaan mutta olen hauras olematta olennainen, olen vain hetki valon takamaa

sattuma on yön ydinraja, sen takamaa

yö on oikea, on tuulta tuuliminä olin tuulessa katoava tuuli ja hetki hetkeltä voimakkaampi 

kun olin yhtä muiden kanssa


millainen on  tuuli, joka katoaa tuulessa


päätän olla valo ja vaikka yö on loppunut nämä kaksi hetkeä eivät omista minua

en omista mitään en tee ääntä, olen valo jonka vain hetkittäin muistaa olemassa olonsa pitkällä matkallaan

ajoittain olen tuuli, joka kulkee metsäpuiden oksien läpi ja niiden puiden oksat vievät voimani 

loppuni on jos valo pysähtyy ja taistelee yön hiljaisuutta vastaan

yöllä hiljaisuus on minun, olen hajanaista ja minusta puuttuu osia, tai eihän ne puutu, vaan ovat vain hajalla

 sinä puutut minusta sillä sinä olet tuuli ja sinun ei pitäisi kuulla minua ja sinun ei pitäisi nähdä minua, koska olen vahvempi kun kuulet minut, koska ääneni vie sinut mukanaan

 jospa minä olen vain ääni, ja sinä yrität viedä sen mukanasi hiljaisuuteen

sinun ei pitäisi yrittää varastaa ääntäni sillä saatat kaivata minua


rakkaus pudotetaan pois, sillä se on liikaa valtaa, se rajaa pois valintoja

eikä kerrota hänelle, ehkä hän jää vielä

en kerro, lähelle voi saapua vielä, varastan vielä muutaman hetken suloisilla sanoilla

hän on sekaisin suunnista, uskoo ikivihreään, mokoma

valottomissa tunneleissa kohta etsii suuntaa, on sekaisin suunnista, hänen liikkeensä ei herätä muissa luottamusta

eivät tiedä uskottomissa ei ollut hänelle tilaa

seikkailuissa sinitaivaalla sen alla suunnistaa valtaa tilaa etsii luota etsii ehtii ei osaton löydä käsikirjoitustaan, se on piilossa unien hiekkalinnoissa, siellä hän purkaa rakennettuja taloja, juostaan nopeasti pois kauas toistaan toistaa puukottaa puhkoo naapurin renkaat, mustasukkaisuuttaan, maailma sekoittaa värejä taitavasti 

vain taivaanrannan maalarit tietävät miksi isken juoksen karkuun vain siksi kun halusin rakastaa vain sinua vain sinua vain sinua... en tahdo, että hän jää


päätän olla yö

vaikka yö loppuu aikanaan

valon voimasta se aina katoaa

ja yö on sulkeutunut, se ei omista minua

kuten sinunkaan ei pitäisi edes yrittää

en halua omistaa mitään

mene

hallitset minut jo suvereenisti

mene

en sano mitään, koska olen vain valo, juoksen läpi metsän juoksen kunnes pysähdyn ja taistelen yötä vastaan

ja yö oli oikeassa

se on aina minua vahvempi

valo on minulle liikaa

valo on arkaa


tunteet vain häviävät

eihän niitä alunalkaenkaan ollut, oli vain heijastuksia ja harhakuvia

unelmia siitä mitä elämä voisi olla parhaimmillaan

tunteet häviävät kuin valon heijastukset peilistä

onko ikkunan takaa katsottu katse oikea

katseet häviät eteen katseen kukaan ei halua jäädä, vaikka sitä kaikki kaipaavat kun voin odottaa

yön yli valvoin, parempaa

yö ei tunne minua tuskin tietää miksi etsin unta

lämpöä tarjoaa auringon paiste vetää minua muistoissa takaisin vanhoihin huoneisiin

vahvoista uuneista hehkuvaan lämpöön

ne kuiskaavat tulit takaisin 


suutelit hurmasit huijasit suutelit taas ja ne suudelmat joita annoit olivat suudelmia joista kukaan muu ei ole kuullutkaan

miksi vatsani on pyöreä kuin noussut täysi kuu

synnytän pojan rakkaalleni joka yöllä minut vietteli otti minut yöllä puolikypsien puolukoiden päällä korvaani kuiskasi, valittuni osa uni kuulas yö tuuli mäntymetsässä metsälampi kuikan kotipesä sinä kuulut minulle kuu kuiskaten korvaani puhalsi kaulaani kuin metsäkauriin kaulaa hyväili suuteli ja lauloi lauluaan

rakkaani kuiskasi kuu korvaani

olet uneni

läpikuultava yö mäntymetsässä

olet kaikkeni minulle, tänään

valintani jaa sydämeni, metsälampeni, kuun kuiskauksia kuuntelin

hän pyysi

synnytä minulle

lapseni

ja kuu kuului minulle hän vatsaani pyöreää silitteli

hyväili

suuteli suudelmiaan, joita kuu vain voi antaa

hän oli odottanut minua  ja kuu lauloi minulle lauluaan 

musta joutsen kauniimpi kuin kuun, lensi luokse herran

siipipuku tahriintui


olisiko se romahdus

voisin toki valita väärän tietäen väärin tehdä, voisin toki koskettaa 

hieroa takapuolta, suudella vanhasta muistista niskasi herkkää kohtaa silittää vatsasi alaosaa, mutta miksi niin tekisin, suola janottaa ja elämä on maksullista ja minä vain oheistuote siinä 

mitä minä sinulle tekisin, sinulle joka heitit minut mäkeen, etkä katsonut taaksesi milloin pysähdyin vai pysyinkö edes tiellä 

haluan pysähtyä, haluan muistaa missä asun, en saa yhteyttä maisemaan, sen turhaan kuvaan, sen vauhdissa ohitan


ei 

saanut 

kynttilää 

sammumaan

pieneni 

tasapainoton

levottomuus

hengityksen 

liekki


vastaan ui myrskytuulenmeri

myrskytuulen harha vuoksi


alaston runko

lehtikatoon säteet maan taivaanrannan pilvet heittäneet toivotta varisseet lehdet

koivu syysrannalla vaihtaa vihreät lehdet lainaa riipineet vedet


suru harteillaan yön kulkija istuu portaillaan

ei voi mennä pois vastata ohikulkijan kysymykseen edes viattomaan

hän ei kuule sanoja vain tuntee surun harteillaan

sen saman unen näki taas, joka aina herättää

kuvat jähmettyvät 

liike katoaa, valon takaa etsii rakkaintaan

ei tiedä missä kulkee hän

askeleet katoavat polku kuihtunut kulkijoiden puutteessa

surun kulkija koskettaa rapistunutta maalinpintaa portaiden kaiteissa

aivan kuin olisi nähnyt kaiken tämän ennenkin

missä olet rakkaani minne olet mennyt

aika on ohutta maalikin katoaa, valon paineessa

yön kulkija istuu portaillaan suru harteillaan

ei muista nimeään tai heitä jotka istuivat siinä ennen häntä

ei ole mitään muuta läsnä olevaa kuin surun portaat jotka pitävät häntä täällä kiinni vastoin hänen tahtoaan 

hän tietää valo oli täällä hän tuntee pimeyden 

muttei tiedä kuinka ylittää rajaa

valo viiltää vetoaan, ei anna tilaa ei voi mennä pois, ei voi jäädä, ei ole enää mieltä, toimivaa tilaa pohjoisilla poluilla ei ole väliä, ei mitään sanottavaa


eihän se ollut rakkautta kummempaa, ei se ollut alaston paljas elämä, ei se ollut suurempaa, edes tarina, tai elämän hopeiset viivat, vierelläsi vain alaston vartalosi kulutin aikaa, olit kuin tatuoinnit iholla

olen rakkauden langat mustuneet

olen tunnoton, paha, tarkoitit

oikeaa en ollut

sillä tämä suhde ei ollut koskaan rakkautta kummempaa

vieralläsi vain kulutin aikaan, sillä sinuun en koskaan kuulunut

olit vain iholla iholle mustekynällä piirrettyjä viivoja


kaipa se oli rakkauden tunnustus

ehkä parhain mitä olen kuullut suustasi, koskaan 

se oli tunnustus, myönnä 

sanoit erotessamme minulle, koskaan en myönnä sinulle kauniita sanoja, joten 

Mätäsvaaran mättäille mätänee lihasi haluton huora, paloittelen sinut ja luusi yksi kerrallaan Lieksan metsien takarajoille ne katoaa, kuljen pitkin metsiä ja pudotan luusi yksi kerrallaan näihin rakastamiisi metsiin ja pala palalta katoat, eikä kukaan löydä sinusta koskaan palaakaan, kylmä lahna veresi Vuonislahteen kaadan, Pieliseen pudotan pienimmätkin palaset


valon raja

tie hiljaisuuteen


joskus olin yö joka laskeutuu

hiljaa kylmyyteen kuolevan koivun iholle

olin hämärä hetki ennen yötä

pystyin kaikkeen

ilman sanoja, ilman vaatimuksia

ja silti väitit etten ole mitään

vaikka ilman sinua katoan sumuun

hukun sammalen pehmeyteen

maistelen ketunleipiä

menen kalastamaan ilman syöttiä, vain varpaalla

kun sinä olet mennyt, näen kuinka aallot keinuvat

lapsi tanssii hiekalla

ilman sinua näen kaupungin valot, ajomatkan päästä

ilman sinua lennän tuulessa, uskallan kiivetä puuhun katsomaan oravan pesää

ilman sinua olen hämärä kylmyyteen kuolevan koivun iholla

pystyn kaikkeen

ilman sinua rakastun elämään

ja uudelleen rakastun

ja ehkä putoan

eikä valo saa minua koskaan kiinni

koska olen hämärä kylmyyteen kuolevan koivun iholla

olen hämärä hetki valon ja pimeyden rajalla

teonsanarajanteonteko

epätäysiä tähtikuvioita ajan takaa

naurat tekonaurua, pidätän hengitystä kädessäsi tiili, yritän rakentaa siitä taloa ja kyse ei olekaan enää läheisriippuvuudesta vain mahdollisuudesta karata


Rakastan hiekkaa varpaiden välissä 

Rakastan tuulta puiden oksissa

 syksy palvelee puita, tekee heille maalauksiaan 

syksy haluaa riisua puut, haluaa leikata ne pois kehyksistään aivan kuten halusit poistaa minut aseistani, mutta unohdit, etten ollut kesä 

unohdit etten siirrä kurssiani, sinun suuntaasi

 En käänny vaikka minulla olisi kylmä 

sillä Olen valkoinen Olen talvi ja tiedän että kesä myöntyy aina talven vaatimuksiin 

vaikka kesä itkee lapsellisia sanojaan, voitko muuttaa suuntaa

ilmassa on syksyisin vähän ehkä surua

kesä ei säästele sanojaan,

itkee talvelle voitko muuttaa suuntaa

ja talvi palaa aina


 Viitsitkö pelata villiä rakkautta vai oletko vastuullinen ystävyys 

siinä vaiheessa, kun sinun on tehtävä lopullinen valinta, kumpi olet

olitpa sitten sana, joka antaa väsyneelle tauon 

me olemme yhdessä 

sinun täytyy muistaa olla enemmän lapsenmielinen

olemme hetkiä, kun meidän pitäisi ymmärtää että olemme ajattomia 

uskotko hiljaisuuteen ja hallitsemattomaan sanoinkuvaamattomaan rakkauteen

ja rakkaus on sana ei vielä teko ja silti sanot minulle, että unohda harmaa ja annan sinulle luvan olla villi annan sinun rikkoa määritelmiäni yrität repiä kosketukseni se sana  on vain piirustus sängyllä --------------- ja revin alas kaikki maalaukseni

ja huudan mitä olet nyt

mitä nyt kuiskaat minulle 

pysy koossa, ole minun ihon tarina 

kosketus tietää, kuinka rikki olet

olen rikki kosketus hyökkää minua kohti lähden juoksemaan kaikki äänet ovat kovempia kuin koskaan ennen ne tunkeutuvat ihoni alle 

toinen oli ehjä toinen oli viimeinen sana 

on heikompi kuin minä, kuin viimeinen kuiskaus tuulessa joka yrittää varastaa piirustukseni, kauneus hajoaa


vastatunne äänettä hyväilyt jättävät vioittuneet


keinuu vasten, ollut arka, vaihtuvat kasvot


tuoksut jäivät aina osaksi kuun vaihtoa

aina sisin rikko kuiskaa

veteen tuli tehtyä tyhjästä aaltoja

hidas aita on aina paikoillaan 

pilvien reunalla on tuskin ajatusta

yhä hiekkaa varpaissa

kova nautinto, taattua laatutakuuta, iskeytyy kiinni on vasten minuutissa

on painettu niskalimassa kuun ympäri, kolmessa vuorossa painettu kiinni tavoitetta tytönpyöreä painaatuu tuu ota 

kuinka voisin katua, siinä tajunta on kipua

näyttö oikeudessa

maailman lyönnit ruohikolla

imet leikit suudelmaa täyttymys nautinto on pehmeää

makoilemme ruohikolla minä paljaissa varpaissa sinä kumivarsisaappaissa

taivasta ei ole olemme yhtä

horisontti kadonneena maailman keinun kyydissä 

sen reunalla emme ajattele

muuta kuin tytönpyöreää 

jäntevää kehoa, ääntä, kosketusta

emme voi ola muuta kuin kosketusta, olemme tuskin ajatusta

haavanlehti, vapisevana

melkein harmaana

käy äärettömään sänkyyn, käy syrjään peiton

kaikualasta aalto

riisuntuivat

horisontti levoton, kylmä

pakenee edessäsi liike on eksynyt

tänään 

syvään


veitkö sinä iloni, anna se takaisin

se kuuluu minulle

älä vie toisen iloa, saatana, se kuuluu minulle

käytitkö iloni, mitä tapahtui omallesi

vaadit rakkauden juomaa ilon tilalle

pyydät ole levoton

ja kaikki te rakkaat miksi te olette niin hiljaisia ​​tänään 

mitä teit viime yönä jaoit rakkautta, ilon sijaan, missä olet levoton sielu muistatko missä asut tänä yönä

 rakkaus on aikaa mennä syvälle ilon sisään 

ja etkä sinä uskaltanut ottaa riskiä, et uskaltanut antaa ilon ajaa rakkautesi läpi 

kun olin ilolle uskoton annoin sinun valita värit ja värit ovat todellinen rakkauteni 

joten älä pyydä minua antamaan sinulle iloa ja 3 kertaa enemmän, vieläkin enemmän

vaadit

vaikka kadotin ilosi, kun et antanut sille tilaa

lauloit ja humalassa huusit anna minulle ilon sijaan, juoma tai rakkaus

se  tuntuu samalta minusta, kun olen levoton 

ole levoton tiedätkö, missä kauneutesi on nyt, se on minun käsissäni

sinun hetkesi on vain yksi sydämen lyönti

ja laula nyt vain tähdillesi, et voi pyytää niiltä aikaa, lisää

joten kaiken tämän jälkeen, älä vie minulta iloani

se on ainut mitä tarvitsen lisää


väittävät turhaan etten olisi

mitään, edes hetken vertaa

tai edes sen hetken verran, arvoinen

miksi olisin heidän hetkensä

minun hetkeni on suru ja tuska

eikä näitä kahta voi toisten kanssa jakaa

vaikka kuinka haluaisin kantaa toisen tuskan

en olisi siinä

olen omassa hetkessäni omassa tuskassani omassa surussani

olen täällä

ja yhä edelleen jaksan uskoa

rakkaus on voima

maa jalkojeni alla

ja vaikka joskus kaaduin ja rakkaus ampuikin ohi, se ampui ohi

rakkaus ei kadu

ei koskaan, se ei kadu valintojaan

vaikka niihin valintoihin olisin kaatunut

rakkaus on täydellinen ja se riittää

aivan kuin pelkäisivät täydellistä rakkautta, ja sillä puhuvat pahaa, selän takana marisevat turhaan

se on turhaa

kuka on täydellinen, kun kukaan ei ole

en ole ollut, enkä tule olemaan, en koskaan

jaksaisitko muistaa minut huonoilla hetkilläsi

jaksaisitko yrittää muistaa silloin kuka voisin olla parhaimmillani

jaksaisitko muistaa mitä voisin olla parhaimpina päivinäsi

kauniina hetkinäsi saat valon säteetkin elämään

muista elämä silloin, kun elämä on mennyt

jopa niinä hetkinäsi kun olet niin yksin, että aika pysähtyy

ja pelkäät ettet jaksa hengittää


minä kävelin niiden huoneiden läpi sanomatta

sanaakaan

en ajatellut vaihtoehtoja

kun kävelin hiljaisuudessa, sanomatta sanaakaan


kun puhtaalta pöydältä ei voi aloittaa, ja puhe on menettänyt asemansa

sanat ovat rajoja

ja sanattomuus on teko

rajoittamattomat sanat ovat muiden tekoja

ne ovat enemmän kuin minä koskaan

mutta luulen, että tiedät


laki ja järjestys on tehty niille joilla on sanat

minun sanani ovat hiljaisia

ja ne katoavat toisten sanojen edessä ne lakoavat

kuin kesän vilja sateessa

sanani piiloutuvat toisten sanojen joukossa

vaikka minun sanani ei ole rumin

eikä kaunein


tie muuttuu

en voi löytää suojaa

olen muista erossa


en etsi sanoja, ne eivät ole suoja minulle

kun päivä eroaa yöstä, ja pimeys laskeutuu

pimeys on laaja

se kuiskaa minulle putoa, astu harhaa

putoa

se ratkaisee ongelmat kasautuvat

ole yhtä minun kanssani

olet pimeys vailla suojaa

katoat minun kanssani

eikä sinuun satu

se on vain yksi isku, kun putoat

lennät kuitenkin hetken ilman suojaa, ja olet vapaa, eivätkä he saa sinua kiinni

mutta olen täällä ja olen hereillä

jokin minussa

vastustaa 

olen täällä vaikka kuljen ilman suojaa

tiedän kun olet lähellä olen ilmaa


et huomaa minua, luulet olevasi etuoikeutettu

vaikka ei kenenkään muun pitäisi merkitä sinulle niinkuin minä

koet pettymystä minuun, purat sitä vapautuneesti

vaikka olen vain minä, en voi mennä pois

enkä kadu sanojani

et näe asioita niin kuin minä

ikivihreä on sinusta turhaa

laiskat päiväni saa sinut vihaamaan minua

miksi et sano mitään, yöllä

yö aikana hän ei suojele minua

en koskaan nuku hänen kanssaan

luulen että on aika lähteä, voisin hengittää silloin helpommin

ehkä hän löytää uuden rakkauden

tilanteeseen sopivamman

hän  ei ole minua varten

toivon että joku toinen muistaisi hänet

joku joka ei puhu liikaa

etsin erämaan, ehkä halua tuntea ketään

sinä olet vapaa

laskin sinut vapaaksi jo, miksi et mene, jo

ethän sinä voi tuntea ketään oikeasti, noilla tunnelahjoillasi

laskin sinut vapaaksi, mene

mene hiljaisuus

sinä viet koko ajan iloani

teet liikaa valintoja

vaikka ne ovat vain hetkiä jotka katoavat tuuleen kuin viimeinenkin lehti syksyllä putoava

minä olen tuuli

tuulen pyörre 

enkä sovi tähän taloon

haluan koskettaa

kosken sinua, mutta en ymmärrä miksi et koske minua

olen sinulle kylmä vaikka olen pehmeä

kosketus

rikkoutuneet

tunteet

kosketus

olen mennyt

vaikka varastaisit iloni

tahtoni on täällä

katoamaton tahtoni

en minä tarvitse sanojasi

en edes hiljaisia kuiskauksiasi

tahtoni on täällä

katoamaton tahtoni ja maa jalkojeni alla

läpi sanojesi olen ollut hiljaa

vaikka aamun hämärä on silloin kun ilta huijaa auringonnousua

minä olen janoinen koivu

ja odotan sadetta

väsyin ilman vettä

vesi on humina

pelottavat äänet kulkevat metsänrajalla

metsän  vastakkaiselle rannalle 

joessa ei ole vettä joki on kuiva tulva katosi jonnekkin

joki on kuiva hiljainen maa ilma painostava odottaa 

 olin harmaa pelkkä mieleni väri sotkeutunut muiden sanoihin

olin sokea väreistä piittaamaton

Pidän todellisuutta yllä kun mieleni ei ole enää yksin ja väri ja varjo tunkeutui minuun

ja sade lankesi, vihdoinkin, ja  viimeinen sana oli kosketus maalaus ja tuuli varastaa kuiskaukseni, ja minun sanojeni kauneus katoaa kaiken tämän turhuuden edessä 


ota se hetki pois

tämä hetki ei kanna minua

se rikkoo minut

selkäni särkyy

en pääse lähemmäksi taivasta tällä tavoin

en tahdo sitä sekuntia takaisin

anna armosi jollekulle toiselle

voisit ottaa sen pois, pelastuksen viime hetken


vaikka ensimmäisen kerran hetki voisi loppua


kukaan ei tiedä että olen ollut


suru kuiskaa et tiedä missä rakkautesi

on 


joten jätin suruni sinne missä kukaan ei kulje

armahduksen sekuntiin

sulkeutumattomaan



ja vaikka uskoin silloin, että voisit rakastaa minua enemmän kuin muita

se usko menetti merkityksensä

sanojen merkitykset muuttuivat 

luulin sinun rakastavan minua

kun torjuit minut vähemmillä vammoilla kuin muut

se oli siunaus

mutta en tuntenut sanaa rakkaus, ennen kuin tapasin sinut 

ja vaikka emme olleet koskaan tavanneet, tunsin sinut lähelläni

jo ennen kuin päätit saapua

vain mietin, missä olet

miksi et ole vielä saapunut

ja nämä yksinäiset aamut korostavat sitä tunnetta, että jonkun pitäisi olla vierelläni

mutta hän ei ole vielä päättänyt saapua

ja minä pelkään että aika loppuu, ennen kuin ehdin rakastaa

edes yhden aamun

vaikka olen ollut täällä häntä varten

odottanut, hän ei saapunut

vaikka olisin ollut hänelle kaikista rakkain, hän sulki oven minulta

mutta hän ei enää tiedä miten kosketaan ihoa kuin ensimmäistä kertaa

hän ei ole varma, onko hyvä olla rakastunut, niin varma tunteistaan


jos olisin maa, olisin kateellinen taivaalle

jos olisin pimeys pelkäisin valoa

jos olisin valo, ei minulla olisi rajoja

jos olisin maailma kuvittelisin muita maailmoja, etten olisi ainoa

jos olisin ainoa

jos olisin sinä, en tietäisi miten koskettaa

enkä tietäisi kuinka rakkauteni satuttaa


lehti ei aio sanoa sanaakaan, matkallaan

lähtee tuulen mukana puun oksalta kuin tuuli puun oksilta lehti sateen mukana

elämä on kuin viimeinen puun lehti oksallaan

haluat olla se joka jaksaa taistella tuulta vastaan

haluat olla se joka ei irrota otettaan

mutta se tapahtuu

jokainen joka syntyy kuolee joskus

me olemme hiljaa koska tiedämme osamme

kukaan ei kuule kun hiljaisuus putoaa

lehden matka maahan on mittaamaton

se miettii kuinka voisin tulla takaisin

en ole lintu enkä tuuli

se pyytää hylkää minut tuuli, kun otteeni irtoaa


sana loi kaaoksen se loi sekasortoa se loi hulluuden

loputtomasti heittelevät sanoja ilmaan

ja kaikki uskovat kun niitä sanoja on niin paljon

mutta milloin valhe todeksi toistosta on muuttunut

entä jos

halusin olla yksityinen

pitää omat asiani omana tietoni, kun ne ovat minun

vain minun omiani

toistatte totuutena toisen harhaa

minun pitäisi oppia olemaan kova, pitäisi oppia vastaamaan kovaan kovalla

valheeseen valheella

mutta tämä typerä hyvä sydämeni se uskoo

yhteen ainoaan oikeaan sanaan

ei minulle ole merkitystä mitä sinä minusta ajattelet

vaikka et tiedä että kun valheisiin uskot

annat itsestäsi minulle puutteellisen kuvan

ja vannot minulle että minulla on puutteita kun olet kuullut jonkun sinulle tuntemattoman henkilön valheita

ja ihmettelet etten arvosta sinua, kun vaadit minua muuttumaan valheiden mukaan

mutta enhän minä valheiden mukaan voi muuttaa omaa suuntaa


olet valhe kun puhut noin minulle, onko valheesi  sanasi

se on sinun vajeesi

ehkä aika kaukana luottamuksesta

vaikka vannot että minun pitäisi ottaa opiksi sinun puheistasi

mutta en minä valheesta oppia ota

enkä sinuakaan jaksa opettaa

Valhe ei ilmaa jalkojen alla nostanut

eihän se koskaan nosta ketään korkeuksiin

enkä minä jaksa enää sinuakaan opettaa, minulla jää epäselväksi mistä näitä valheen sankareita löytyy ja miksi he vannovat, että 

Luottamus on minua vastaan

en minä heidän valhettaan ota vastaan

minä tiedän kuka minä olen

mutta tietävätkö he,

en minä halua avata omaa sisintäni heille, jotka ottavat valheen vastaan 

sillä

sanojen välillä on aina raja

ja niiden kahden sanan rajalla minä olen

häikäilemätön epämiellyttävä täydellisen epäselvä ja epäselvä olen, sinulle vain

minä tiedän rajani ja aikajanani kun kahden sanan rajalla olen

nämä kaksi sanaa ovat tyhjiä

kun kahden sanan rajalla olen

minä olen siihen itseni sitonut, että jaksan noita loputtomia valheita

ja sanojen välissä minä olen aina häviämätön

olen leikkisä, olen tuuli, lapsenomainen, ajaton

voisit ajatella joskus että valheen sijaan  hiljainen ja rikkoontumaton 

on vain hiljainen ja rikkoutumaton

vaikka olisinkin joskus hetkellinen raju kiristämätön ja harmaa ja raivo

Olisin irti, se johtuu vain siitä että siirryin hetkeksi pois sanojen tilaan

voisit rikkoa määritelmiäni poistaa kosketuksen ilman sanoja

et siedä hiljaisuutta, vaikka hiljaisuus on elämää, koska valheen sijaan, elän sanojen välissä

vaikka elämä muuttaisi sieltä suuntaa

elämä on nuori ikuisesti olematta nuorta

elämä tuli odottamatta ympärilleni, minulla on mahdollisuus omalle maailmalleni ja silloin uskalsin olla  vain hetken vain sanan lähellä

yöllä on aina painajaisten yö

maailmanmatkaajan yö on aina loputon

sanojen yksinäisyys ei jätä heitä, 

eivät ne tiedä mitä ovat ilman muita sanoja


hiljaisuudessa

äänet putosivat käteeni, sanani ovat tyhjyys ja hiljaisuus

yön matkustaja ei koskaan kävele yksin


vaikka taas riideltiin, ja riideltiin väärin

sekin meillä tehtiin väärin, meillä oli riitaa

vaikka oli rakkauttakin, mutta ei osattu riidellä rakkaudella

ja kaikki saatin menemään väärin 

väänneltiin sanoja, kumpikin on siinä omaksi hyväkseen liian hyvä

ja kaikki meni väärin

oli sanoja joita heiteltiin ilmaan niitä heiteltiin seiniin

ja yhdessä rikoimme rajoja, sinä rikoit minun

ja minä sinun

ja nyt ihmettelemme miksi emme löydä sopua

oli sanoja ja niitä yhdessä tuumin riidellessä rikottiin

ja sanat alkoivat elää omaa elämäänsä

ne löysivät rajoja, joita ei ollut aiemmin 

ja näitä rajoja ei ole kirjoitettu karttoihin

me rikoimme sanamme, heitimme ne seinään

en tule takaisin

en mene sinne

ja sinun sanasi ei ollut yhtä hyvä heitto kuin minun heittämäni sana

sanoit mene takaisin

et voi lähteä

mutta kuinka voisin mennä takaisin jos en voi lähteä

voit lähteä, puhut itseäsi vastaan

ei  haittaa vaikka joutuisit kadoksiin, en minä sinua kaipaa

et taida tietää että ajattelin lähteä

ei minua haittaa olla ikuisesti kadoksissa

löydän perille ilman karttoja

en pelkää vaikka eksyisin

nyt ainakin tiedän mitä saan

tämä on jo nähty

sanatkin kuultu ja minä olen maailmanmatkaaja 

maailmanmatkaajan tie on loputon

ja sille tielle sinä minut heitit

ja nyt ihmettelet kun en löydä kotiin


joten katoa karttoihisi sanoihisi kieliiisi kirouksiisi

tämä maa on kaiken nähnyt

kaiken kokenut


olen ollut täällä tuhat kertaa aiemmin

en ole koskaan kadonnut läpitunkemattomaan metsään


metsä pystyy

sinä juokset tahtoasi karkuun

vaikka se on sinussa roikkuu kiinni


sinä juokset sitä karkuun

avoimet haudat eivät ole sinua varten


sanat kuiskaavat muista minut puhalla minut pois

olen unohtanut kuinka asiat olivat joten kuinka voisin tietää kuinka niiden tulisi olla

ole sinäkin hiljaa kuten muut kadonneet

anna sanojen kerätä voimaa


ole hiljaa älä anna niiden nähdä sinua

ole

ilman osaa

voimattomana

et ole mitään

kerää voimaa

heitän pois turhat sanat jotka eivät anna minulle vapaata kulkua

ovat esteenä tielläni


ja niin minä unohdin ne



 herää

ja vaikka joskus sanatkin heräävät

en kuollut rakkauden meren pohjaan

nousin sieltä pois

ja vaikka olisit ampunut minut siihen jokeen,

olisin noussut sieltä pois

koska minulla oli yhä tahtoni, vaikka veit sanani

lähteminen on helppoa sille joka on jätetty

ja niin tapahtuu joskus

elämä rikkoo sinut ja sinun elämäsi

ja niillä poluilla joilla kukaan ei kulje, vain hiljaisuus tyhjentää mielen

 ole hiljaa älä muista sanaa, matkaa ilman sanoja

pohjoisilla poluilla ei ole sanoja

ei mitään sanottavaa

täällä ei kukaan kulje

aika on ohutta


hiljaisuus sisältää kaikki tarvittavat sanat

kukaan ei tiedä, missä olen  kun olen mennyt ja nyt eivät he tiedä kuka olen ollut

ja minä olen nähnyt, kuka olen kun olen lähellä tuhoa

ja toinen on poissa tuhosta

sotilaiden sanat ovat aina samat

Menen ja kun menen

mikään ei minulle riitä

he haluavat minun kaatuvan

ja sitten minä olen kadonnut

yksi pisara pudonnut myrskystä

pimeyttä ei ole olemassa ilman valoa

ja jos valo ei saavu

pimeys ei voi olla niin laaja

minä Matkustan joskus ilman suuntaa, maailmanmatkaaja kun olen

olen tuulien välillä

olen

aaltojen aalto

pieni valtameri

 ja kun menen

sanat lähtevät rakkaalleni

katosi toiminnassa


pimeys ei hajoa

valo ei saavu

minä olin pisara joka putosi taivaasta

ja pimeys oli laaja

ja rajalinjojen puolin oli vain samoja sanoja

katosi toiminnassa

ne ovat aina sotilaan viimeiset sanat


hän tuli yöllä, hän tulee aina yöllä

on kuin syksy, saapuu hämärän aikaan, silloin kun lehdet putoavat


ja sade iski iskujaan kattoon, hän vie minut aina jonnekin, minne en halua 

sade laulaa katossa lauluaan hänen tahtiinsa

hän on sade ja rytmi

ja sade pisarat ikkunassa ja poskillani ovat samoja kun hän lähtee

hän on minulle ainoa ja minä en kuitenkaan välitä

sanon joskus ei hänelle, ihan siksi kun voin

en tiedä olinko ajan arvoinen, kosketuksen 

olinko kutsumaton vieras, suloinen Demise

kauniillesi annoit valkoista lunta

ja hän unohti, nimesi kun näki valkoista unta


ja kerro valahtelija toisella rakkaallesi, että rakkautesi häneen ei koskaan kuole

ja vaikka vaihtoehdot ovat toinen toistaan kovempia

hän kysyy sinulta aina anna lisää

kun toinen ei koskaan kysy mitään

eikä hän aio ottaa aikaansa takaisin

koska hän rakastaa miestään,  mutta joskus rakkaus ei riitä, ja on lähdettävä

ja niin hän lähti

hän lähti jotta toinen voisi elää niikuin haluaa

 ja hän toivoo, että kaksi maailmanmatkaajaa, sattumalta joskus

kohtaavat


mitä rakkaus on 

onko se uskonto

viisi aistia vaille yli aina myöhässä


on aikoja jotka olivat menneet ikuisuuden rannikolla

sen ulapalla

sen kosketus on tehnyt minut se oli minuun tunkeutunut yksinäisyydessään

horisontti ei tunnukaan elävältä, olen eksynyt tämä ei olekaan oikeaa, tämä ei ole suojaa tuuli on oikea pakottaa etsimään suojan metsän suoja on pimeä sen keskipiste sydän, sinne menen tunkeudun kallioiden läpi vihreä seinä pitää tunkeilijat kaukana olen saanut ihoni se on toiminut toteuttanut ehdot

tämä on paikkani, vielä joskus hauraan hauta

kirveeni, nostan rannalleni se vahtii jokaista lyöntiä, liikettä, sekunnin viive aika on hidas ikuisuuden rannikolla, jään

minä paikkani löysinkin  

vastoin niiden, odotuksia

ikuisuuden rannikolle pääsevät vain ne joilla oli vaikeuksissa voimaa

ja he oppivat matkallaan ikuisuuden ulappaa kaipaamaan, sitä rakastamaan, sinne jään

maailman äärelle, vihreälle saarelle 





Seuraava runo on kirjoitettu Lieksassa asuessani, ja se kuvastaa tuntemuksiani tätä kaupunkia kohtaan, kuten myös tuntemuksiani siitä, miltä eron jälkeinen vainoaminen tuntuu, vainon kohteesta, kun huomaa että ympärillä on ihmisiä, joilla ei ole mitään käsitystä siitä mitä on kohtuus ja realismi. Eli Lieksa on sellainen paikka jossa minulle on tapahtunut vain ikäviä asioita, enkä arvosta tätä paikkakuntaa mitenkään korkealle, joillakin voi olla erilaisia mielipiteitä kyseisestä kunnasta, ja se on heidän oikeutensa. Tänä kesänä on tarkoitus käydä vielä kerran Lieksassa isäni haudalla, sen jälkeen en tule enää kyseisessä kaupungissa vierailemaan, enkä suosittele tätä kyseistä paikkaa kenellekkään muullekkaan (ainakaan täysjärkiselle immeiselle, mutta jos psyyke ei ole ihan kunnossa, ja kovaa päihdeongelmaa pukkaa, sinne vaan, solahat porukkaan ihan sujuvasti). 

Perustelen ylläolevaa seuraavasti, esimerkiksi kun eksäni yrityksessä tapahtui öljyvahinko (jonka hän on varmasti korvannut asiallisesti kaikille osapuolille), ja öljyä valui jonkun verran Lieksan jokeen, kaksi viikkoa tästä minua ruvettiin haukkumaan kalojen  tappajaksi, ja Lieksan kalavesien pilaajaksi, vaikken liity asiaan millään lailla. Koska kyseinen yritys ei ole minun. Noin 3 viikkoa tämän tapahtuman jälkeen erämökkini kaivo oli käyty pilaamassa kaatamalla sinne polttoöljyä ja klooria, viesti oli jätetty paikalle, että opitpa olemaan saastuttamatta Lieksan vesiä. Mökki jossa asuin silloin oli luonnonsuojelualueella, enkä omistanut sitäkään mökkiä. Vahinko jonka he näin aiheuttivat oli useita tuhansia euroja. Uuden kaivon kustannusarvio oli 8000 euroa. Vanhan kaivon kunnostaminen 2800 euroa. 

JA kun en kyseistä yritystä yhä edelleenkään omista, niin uskallan väittää, etten ole yhä edelleenkään pilannut kenenkään kalavesiä, kuten ei tämä yrityskään, koska se on vahingon korvannut, mutta tälläistä porukkaa siellä asuu, pelkkä sukunimi voi jo provosoida ihmisiä näin pahoin, ja he itseasiassa itse syyllistyivät luontokohteen pilaamiseen kaivon myrkyttämisellä (sattui nimittäin olemaan pohjavesialue).. . Tyypillistä oli myös kun kävin esim. r-kioskilla, joku oli hakkaa auton ikkunoita, jotta saisi koirat haukkumaan, ja sitten tietysti piti valittaa että koirat haukkuu, kun myin autoni, ostajan kanssa autostani löydettiin yli 400 naarmua ja lommoa, yhtään en itse ollut tehnyt. Joten suosittelen jättämään kyseisen paikkakunnan väliin, vaskiviikko vaihtakaa vaikka ruisrokkiin. Paljon parempi valinta, luulisin. Joskus ajattelen että pitäisiköhän kirjoittaa kirja lieksasta, se kirja olisi paljon realistisempi kuin Pölösen maalaisromantiikka höttö, jossa ei ole haiventakaan realistisuutta, ja luo lieksasta ja lieksalaisista kuvaa, joka ei vastaa lainkaan totuutta. Suosittelen jättämään tämän paikan väliin. Tykkään Lieksasta yhtä paljon kuin keskustapuolueesta, niiden maakuntamallista ja aktiivimallista. Eli en tykkää. Ihan kammottava paikka, jättäkää se väliin. Ja jos joku asia ärsyttää minua yhtä paljon kuin keskustapuolue, ne ovat Pölösen lieksa ja muut vastaavat elokuvat, jotka vain ovat, no tekisi mieli sanoa, sekundaa, no eiväthän ne nyt ihan sitä ole, mutta epärealismin romatisointi ei ole tyylikästä. 

Eli. 

Runon nimi on Tapa! Ja se kuuluu näin.


Kun ihmistä tapetaan. 

Yksinäisyyteen. 

Koskaan. 

Älä kosketa. Sanoilla. 

Revi. 

Risa hajalle. Riko viimeisetkin palaset. 

Hauku halventavilla sanoilla. 

Halvenna yksinäinen, yksinäisyydestään. 

Kun ihmistä tapetaan yksinäisyyteen.

Lyö sanoilla syyttä. 

Syytä. 

Yksinäistä yksinäisyydestään. 

Toista toisten lauseet. 

Hauku haureudesta. Haurasta. 

EI ollut siitä tähän. 

Riko se sanoilla. 

Se ei kuulu tähän kylään. 

Kun ihminen tapetaan yksinäisyyteen. 

Lyödään sanoilla syyttä. Vaihdetaan kaistaa kesken lauseen. 

Kuulen tuo se on. 

Siellä se menee. 

Rakkautta kaipaava. 

Kaada se sanoilla. 

Älä ole ystävä. 

Vie viimeinenkin toiselta. 

Vie arvo sanoilla, siellä se menee.